Abstraktit

Rautakautta yli rajojen II -seminaarin esitelmäabstraktit.

Lyhenteet:
HY: Helsingin yliopisto
MV: Museovirasto
OY: Oulun yliopisto
PMM: Pirkanmaan maakuntamuseo
TY: Turun yliopisto

SESSIO I:

9.15-9.40 Vadim Adel (PMM), Jussi Kinnunen (TY), Ulla Moilanen (TY) ja Sami Raninen (MV): Kansainvaellusaikainen solkilöytö Sastamalasta

Kesällä 2017 metallinetsinharrastaja löysi Sastamalasta Salin I -ornamentiikalla koristellun kansainvaellusaikaisen reliefisoljen (variante 1 mit zungenförmigen Armen). Vastaavat soljet ovat erittäin harvinaisia löytöjä Suomessa. Löydetty solki on melko hyväkuntoinen, vaikkakin siinä on jälkiä sulamisesta, eikä pinnassa todennäköisesti ollutta kultausta enää erotu. Erityistä soljessa ovat käytön ja korjauksen jäljet. Esitelmässä pohditaan soljen kulkeutumisen syitä ja reittejä Suomeen sekä kerrotaan soljesta tehdyistä pXRF-analyyseistä.


9.40-10.05 Dosentti Georg Haggrén (HY): Särkyvää! Pohjoismaiden rautakautiset lasiastialöydöt

Rautakautiset lasiastialöydöt eivät ole erityisen harvinaisia Skandinaviassa, mutta Suomesta niitä tunnetaan hyvin vähän. Laitilan Soukaisten 300-luvulle (AD) ajoitettu kuuluisa juomasarvi on Suomen ainoa kunnolla julkaistu rautakautinen lasiastialöytö. Esitelmässä tarkastellaan lasiastialöytöjä pohjoismaisessa kontekstissa ensimmäisen vuosituhannen (AD) ajalta. Tarkastelun case studyna ovat itägöötanmaalaisen Ströjan löydöt ja niiden analyysit. Lasia on perinteisesti tutkittu ja tunnistettu typologisin perustein, mutta lisääntyvät mahdollisuudet luonnontieteellisiin analyyseihin avaavat tutkimukselle uusia näkökulmia.


10.05-10.30 Tuija Kirkinen (HY): Eläinten karvat ja turkikset rautakautisissa konteksteissa

Eläinten karvat ja turkikset ovat pääasiassa keratiinia, joka altistuu maaperässä useille hajottaville ja kuluttaville tekijöille. Tästä huolimatta turkisten ja nahkojen jäänteitä on säilynyt Suomessa jopa kivikaudelta lähtien, joskin pääosa materiaalista on peräisin rautakaudelta ja keskiajalta. Tässä esityksessä tavoitteenani on esitellä viimeisimpiä tutkimiani aineistoja ja erityisesti tuoda esille arkeologisia konteksteja, joissa karvojen mahdolliseen olemassaoloon kannattaa varautua.


10.30-10.55 Satu Lindell (Stavangerin yliopisto): Rautakautta Hafrsfjordin rannalla – kokemuksia kenttäarkeologiasta Stavangerissa

Stavangerin arkeologisen museon kesän 2018 suurin kenttätyöprojekti on Madlassa, kivenheiton päässä Hafrsfjordista ja noin 5 km Stavangerin keskustasta lounaaseen. Hafrsfjord-vuonolla käytiin viikinkiaikana (872 jaa) suuri meritaistelu, jonka päätteksi Harald Hårfagre julistautui koko Norjan kuninkaaksi ja Norjan kuningaskunta syntyi. Madla on erittäin löytörikasta seutua (muutenkin löytörikkaassa Jærenissä), jonka ympäristöstä tunnetaan runsaasti asuinpaikkoja, yksi alueen suurimmista kalliopiirroskohteista, sekä lukuisia irtolöytöjä kaikilta esihistorian ajanjaksolta. Kesän 2018 tutkimusalueen esitutkimuksissa otetuista näytteistä saadut ajoitukset kattavat kaikki kaudet myöhäisneolitikumista keskiajalle, valtaosan kuitenkin painottuessa rautakauteen.

Kesän 2018 kaivaukset kestävät toukokuun alusta ainakin syyskuun loppuun (5 kk) ja kaivauksilla on hieman vaihtelevasti töissä noin 10 arkeologia. Heinäkuun alussa aluetta oli avattu kaivinkoneilla noin 20 000 m2 (alueen laajuus tulee vielä kasvamaan elokuussa). Kaivausalueelta on nyt alustavasti tulkittu 10-15 rakennusta ja noin 5 todennäköistä hautaa (varsinkin rakennusten määrä tulee kasvamaan).
Esitelmässäni tulen kertomaan Madlan kaivauksista, niillä käytetyistä menetelmistä ja esittelemään joitakin tuloksia, esimerkkinä rautakauden kenttätutkimuksista Norjassa. Pyrin myös tuomaan mukaan hieman yleistä esittelyä alueen ympäristöstä ja rautakaudentutkimuksesta Stavangerissa.

lounastauko


12.00-12.25 Mira Tammelin (TY): Järvisedimenttitutkimus menneen ihmistoiminnan jäljillä

Järvisedimenttitutkimus mahdollistaa Suomen alueella pohjasedimentteihin tallentuneiden ihmisperäisten ja luontaisten muutosten selvittämisen jopa yli 10 000 vuoden ajalta. Tutkimuksen kohteina voivat olla veden kemialliset muutokset (esim. rehevöityminen), ilmastonmuutokset (esim. lämpötila) tai muutokset valuma-alueella (esim. eroosio). Biologisiin indikaattoreihin lukeutuvat mm. kasviplankton, eläinplankton ja siitepölyt. Alkuainesuhteet ovat puolestaan tyypillisiä kemiallisia ja kerrostumien rakenteelliset sekä magneettiset ominaisuudet fysikaalisia indikaattoreita. Uusimpia kiinnostuksen kohteita ovat biomarkkerit sekä muinainen DNA. Järvisedimenttitutkimuksen kannalta otolliseksi Suomen alueen tekee se, että järvitiheys on maailman huippuluokkaa ja järvialtaat ovat ominaisuuksiltaan sopivia vuosikerrallisten sedimenttien (l. lustojen) kerrostumiselle. Lustojen avulla sedimentit voidaan ajoittaa jopa vuodenajan tarkkuudella, mikä mahdollistaa rautakauden tai minkä tahansa muun ajanjakson tutkimisen.

Ihmistoiminnan vaikutusten ymmärtämiseksi on tärkeää tuntea myös järvien luontaiset ominaisuudet, jotka vaihtelevat riippuen niiden sijainnista monimutkaisessa, jäätiköiden muokkaamassa ”hydrologisessa maisemassa”. Nämä ominaisuudet ovat ohjanneet myös ihmisasutuksen leviämistä. Luontaisesti ravinteikkaat järvet ovat houkutelleet ihmisiä rannoilleen tallentaen sedimentteihinsä pitkän maankäytön historian. Luontaisesti ravinteikkaita järviä on tunnetusti Etelä-Suomen rannikkoalueiden savikoilla, joilla viljeltiin peltoja jo rautakaudella. Uusimman tutkimuksen perusteella luontaisesti ravinteikkaita järviä on kuitenkin myös Pohjois-Savossa, jossa on runsaasti jäätikön kerrostamaa hienoaineismoreenia sekä lyhyempi, kaskiviljelyvaltainen maankäyttöhistoria. Näistä eroavaisuuksistaan huolimatta kummallakin alueella järvien luontaiset ravinnepitoisuudet ovat samaa suuruusluokkaa ja erityisen herkkiä ihmistoiminnalle ovat olleet matalat, luontaisesti ravinteikkaat järvet, joissa on lyhyt veden viipymä.


12.25-12.50 Ninni Närväinen: Vesistöjen pohjasedimenttitutkimukset rautakautinen asutuksen indikaattoreina

Miten rautakautista ihmistoimintaa voidaan etsiä monia eri lähteitä hyödyntäen? Etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa asutus vaikuttaa hakeutuneen paikoille, joiden löytämisessä joudutaan lähestymään tutkimuskysymystä eri tavoin kuin läntisen Suomen kiinteän peltoviljelyn kohteilla. Tässä tutkimuksessa esitellään erilaisia menetelmiä, joiden avulla pyritään jäljittämään sisä-Suomen rautakauden ja varhaisen keskiajan asutusta systemaattisesti. Erityisen huomioon kohteena ovat siirtymävaiheet eri elinkeinojen välillä. Primäärilähteinä toimivat vuosilustoiset vesistöjen pohjasedimentit, joista saatavaa tietoa voidaan käyttää parhaiten maankäyttöön ja elinkeinoihin liittyvien jälkien havainnoinnissa. Elinkeinojen siirtymävaiheita, kuten kaskiviljelyn aloittamista, voidaan yrittää etsiä yhdistämällä tietoja rautakautisista löydöistä, paleoekologisista tutkimuksista, kartta-analyysista ja historiallisen asutuksen sijoittumisesta.

SESSIO II:


12.50-13.15 Oula Seitsonen (OY/HY): Varhaisen poronhoidon maisemat: Maankäytön dynamiikka ja ihminen-luonto suhteen muutokset Kilpisjärven alueella keski- ja myöhäisrautakaudella

Kotieläinten domestikaation myötä ihmisten ja luonnon suhde sekä maankäytön dynamiikka ovat kokeneet merkittäviä muutoksia kautta maailman. Saamenmaan alueella pohjoisimmassa Euroopassa tämä prosessi käynnistyi keski- ja myöhäisrautakauden kuluessa poron kesyttämisen myötä. Oulun yliopiston ”Domestikaatio toiminnassa: ihmisen ja eläimen vuorovaikutuksen arkeologiset jäljet” -hanke tutkii monitieteisesti ja ylirajaisesti poron domestikaation kehitystä Pohjois-Fennoskandiassa. Tässä esitelmässä käsitellään paikkatietoanalyysien pohjalta maankäytön ja luontosuhteen muutoksia poron kesyttämisen varhaisvaiheissa Kilpisjärven alueella, Suomen, Norjan ja Ruotsin rajaseudulla. Siirtyminen metsästys-keräily- ja kalastuspohjaisesta taloudesta pienimuotoiseenkin poronhoitoon, esimerkiksi vetöeläinten käyttöön, oli merkittävä muutos ihmisten jokapäiväisessä elämysmaailmassa sekä ihmisen ja poron välisissä vuorovaikutussuhteissa. Maisemaa ja toimintaympäristöä ei tule lähestyä yksinomaan ihmislähtöisestä näkökulmasta, vaan myös eläinten ja esineiden toimijuus on syytä ottaa analyyseissä huomioon. Poron kesyttäminen vaikutti monella tapaa ihmisten ja porojen välisiin suhteisiin ja ihmisten ympäristö- ja maisemakäsityksiin. Tämä heijastuu arkeologisesti esimerkiksi asuinpaikkojen sijoittumisessa maisemaan ja kohteilla tavattaviin rakenteisiin. Nämä kertovat omalta osaltaan perustavanlaatuisista muutoksista ihmisten ja heidän ympäristönsä välisissä suhteissa. Käynnissä olevien paikkatietoanalyysien pohjalta on jatkossa tarkoitus kehittää skaalattavia ja siirtokelpoisia työkaluja domestikaatiotutkimuksen ja kulttuuriperintöhallinnon tarpeisiin.


 

13.15-13.40 Sami Raninen (MV): Rautakauden asutus- ja sosiaalirakenne Pirkanmaalla

Rautakautisen asutuksen spatiaaliset suhteet ja suhde ympäristöön sosiaaliarkeologisena tutkimuskohteena: Pirkkalan ja Vesilahden uudet arkeologiset kenttätutkimukset ja metallinetsinlöydöt ovat vaikuttaneet rautakautista asutusta koskevaan kuvaan?  Millaiseen suuntaan tämä on viemässä käsitystämme rautakautisista yhteisöistä sosioekonomisena resurssirakenteena? Ovatko viime aikoina esitetyt tulkinnat rautakautisten yhteisöjen hierarkiasta ja sosiaalisen dynamiikan eliittilähtöisyydestä liioiteltetuja?

kahvitauko


14.20-14.45 Aki Hakonen, Marita Ruotsalainen ja Ville Hakamäki (OY): Perämeren rannikon häilyvä rautakausi

Keväällä 2016 suoritettiin kaksi viikkoa kestänyt metallinpaljastininventointi Oulusalosta Kemiin sijoittuvalla rautakautisella rannikkokaistaleella. Inventointi kohdistui maankohoamislaskelmiin perustuen rantasidonnaiselle asumusvaiheelle vuosille 800–1300 jaa. Tarkoituksena oli selvittää, onko seudun myöhäisrautakauden vähäinen arkeologinen aineisto puutteellisen inventoinnin vai alkuperäisen toiminnan seurausta. Inventointi oli kolmitasoinen, joista ensimmäinen oli puhtaasti satunnaisotanta, toinen oli satunnaisotanta potentiaalisimmissa jokisuissa ja kolmas arkeologin intuitioon pohjautuva. Siltikin kahden viikon aikana yhtään todistettavasti rautakautista esinettä tai kohdetta ei löytynyt.

Vaikka kartoitus oli pikainen, sen tulos tukee jo aiempaa havaintoa: Tämä aikakausi on jättänyt jälkeensä harvinaisen vähän materiaalisuutta Perämeren rannikolle. Havainnon tulkitsemiseksi on tarkasteltava seudun rautakautta laajemmin, alkaen esiroomalaisesta ajasta 500 eaa. Arkeologisen aineiston määrä romahtaa tästä ajasta edettäessä kahdesti, joista viimeistä seuraa lähes täydellinen aineistollinen tyhjiö
jaksolla 400–800 jaa. Liitettynä tähän kontekstiin, seudun myöhäisrautakautinen aineisto onkin suhteellisen rikasta, vaikka on määrällisesti vähäisempää sisämaan ja eteläisen Suomen rautakausiin suhteutettuna.

Esitelmässä pohditaan skenaarioita ja käydään läpi viimeaikaisia tulkintoja näiden havaintojen selittämiseksi. Arvioitavina näkökulmina ovat mm. väestöntiheyteen, sosiaaliseen eriarvoistumiseen, ja alueen hallintaan liittyvät muutokset. Lopulta pohditaan, olisiko perusteltua hahmottaa seutu esihistoriansa aikana omaksi kulttuuripiirikseen, eikä itämerellisten kulttuurien periferiaksi.


14.45-15.10 Jussi Moisio (TY): Yksittäistarhat osana nuoremman roomalaisajan tutkimusta

Rautakauden tutkimuksissa nuorempi roomalaisaika (175/200–350/400 jaa.) on jäänyt Suomessa melko vähäiselle huomiolle ja ajanjaksoa on käsitelty kattavammin viimeksi 1970-luvulla. Periodille omintakeisena hautamuotona on pidetty yksittäistarhaa, joka Suomessa edustaa tarhakalmistohautausten myöhäistä vaihetta. Yksittäistarhoja tunnetaan rannikolta useilta eri alueilta, joissa ne yleensä esiintyvät muiden hautamuotojen rinnalla, mutta Salon ja Raaseporin välisellä seudulla on kuitenkin havaittavissa selkeä keskittymä, josta yksittäistarhoja tunnetaan runsaasti ja kalmistoissa ne muodostavat pääasiallisen hautamuodon. Näiden perusteella on tulkittu, että yksittäistarhat edustaisivat ympäröivistä alueista erottuvaa kulttuuriprovinssia.

Yleisyydestään huolimatta yksittäistarhoja ei ole viimeisten vuosikymmenien aikana juurikaan tutkittu ja suurin osa tiedoistamme perustuukin Alfred Hackmanin väitöskirjaan vuodelta 1905. Tämän vuoksi keväällä 2018 alkoi aikaisemmissa arkeologisissa kaivauksissa tutkittujen kalmistojen löytöaineistojen uudelleenanalysointi, jossa keskitytään esinetutkimuksen lisäksi myös osteologisiin analyyseihin. Näiden avulla on tarkoitus selvittää aikaisempaa tarkemmin hautausten ja kalmistojen välistä kronologista suhdetta sekä saada uutta tietoa haudatuista yksilöistä.

Tässä esitelmässä keskitytään tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa saatujen tulosten esittelyyn sekä kartoitetaan tulevien tutkimusten suuntaviivoja.


15.10-15.35 Hanna-Leena Puolakka (OY): Polttohautaukset myöhäisen rautakauden ruumiskalmistoissa Suomen ja Karjalan alueella

Tutkimuksessani käsittelen kahdeksaa eri myöhäisrautakautista kalmistoa Suomen ja Karjalankannaksen alueella. Näissä kalmistoissa esiintyy sekä polttohautauksia että ruumishautauksia. Kaikki kahdeksan kalmistoa ajoittuvat noin 1000-1400-luvuille, mutta hautausten ajoittaminen kalmistojen sisällä on hankalampaa. Perinteisessä tulkinnassa polttohautausten ja ruumishautausten olemassaolo samassa kalmistossa esitetään siistinä siirtymänä pakanallisesta, esikristillisestä hautaustavasta kristilliseen hautaustapaan. Tämä selitys ei kuitenkaan
kattavasti selitä, miksi esimerkiksi polttohautoja löydetään toisinaan myös ruumishautojen yhteydestä, ja jopa ruumishautausten päältä. Ilmiötä ei ole aiemmin tutkittu yhtenä kokonaisuutena, vaan polttohautaukset näissä usein varhaiskristillisinä pidetyissä ruumiskalmistoissa on yleensä ohitettu nopeasti kuriositeettina tai anomaliana. Tutkimuksessani vertailen näiden kalmistojen sekä
hautaustapojen yhtäläisyyksiä ja eroja. Etsin mahdollisia selityksiä hautaustapojen moninaisuudelle, tarkastelen niiden välisiä suhteita sekä yhteyksiä tutkittavan alueen ulkopuolelle. Lisäksi pohdin mahdollista kristillistymisen prosessin näyttäytymistä aineistossa.


15.35-16.00 Dosentti Lauri Kemppinen ja Kim Krappala (TY):

Rautakautta peliin – Rautakausi-Minecraft -pelin pedagogiset tavoitteet ja tutkimusmahdollisuudet

Esihistorian oppiminen on lapsille haastavaa, koska opetuksesta puuttuvat henkilöt ja tapahtumat. Nykyaikaiset digitaaliset pelit kuitenkin mahdollistavat tehokkaan alustan rekonstruoida menneisyyden maisemia, materiaaleja, tapahtumia ja ajattelumaailmaa. Digitaalisia oppimisympäristöjä, erityisesti pelejä ei ole ollut saatavilla esihistorian opetuksessa. Vuosina 2017-2018 kehitettiin rautakausiaiheinen Minecraft -peli (Ulfberhtin miekka) Turun yliopiston
kasvatustieteilijöiden ja arkeologien yhteistyönä. Ulfberhtin miekka sijoittuu viikinkiajan Kokemäenjoen laaksoon ja pelin tehtäviä suoritetaan rekonstruoidussa rautakautisessa ympäristössä, jossa pelaaja pääsee mm. rakentamaan polttokenttäkalmiston ja taistelemaan karhua vastaan.

Opetuspeleihin liittyy aina ajatus siitä, että pelaajan tiedot ja taidot kehittyvät ennalta asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Tämä tehtävä on perinteisesti käsitelty niin, että pelaajia on kuljetettu tarkasti tehtävästä toiseen. Mitä tapahtuu jos tästä ajatuksesta luovutaan ja pelaaja laitetaan vapaasti tutkimaan ympäristöä open world -pelissä? Ulfberhtin miekassa oppimista tutkitaan pelin keräämän
datan perusteella, stimulated recall -menetelmällä sekä kyselytutkimuksilla. Tulevien tutkimusten on tarkoitus tarkastella monia oppimisen aspekteja, kuten pelikokemusta ja pelaamisen suhdetta esihistorian oppimiseen ja motivaatioon. Pelissäoppiminen ei ole ongelmatonta eikä itsestäänselvää. Joissain pelitutkimuksissa on havaittu oppimismotivaation jopa alenevan oppimispelaamisen myötä. Open world -muotoinen peli mahdollistaa pelin pelaamisen monella tavalla, mikä voi motivoida pelaamaan pelin uudestaan erilaisilla valinnoilla.


LOPPUKESKUSTELU

***