Rautakautta yli rajojen I (2017)

Ensimmäinen Rautakautta yli rajojen -seminaari järjestettiin Turun yliopistossa la 11.3.2017. Seminaarin tarkoituksena oli paitsi jakaa tietoa uusimmasta tutkimuksesta, myös juhlistaa professori Jussi-Pekka Taavitsaisen eläköitymistä. Esitelmäaiheiden monipuolisuus havainnollisti hyvin sitä, mitä kaikkea arkeologinen tutkimus voi pitää sisällään. Seminaari oli kaikin puolin oikein onnistunut ja kuulijoita saapui paikalle yli sata. Seminaarin tauoilla oli mahdollista tutustua postereihin ja pienoisnäyttelyyn sekä hankkia SKASin, Sigillumin, SMTT:n ja Varen tuotteita.

rautakautta-yli-rajojenohjelma

Posterit

MSc Heidi Kuivaniemi-Smith: Käldamäen tytön kasvorekonstruktio

FM Jaana Riikonen & tohtorikoulutettava Juha Ruohonen: Hihansuusta säärisiteisiin. Tekstiililöytöjä Ravattulan Ristimäeltä

Tohtori Krista Vajanto: Blue textiles almost two millennia old from Northern Finland (kansainvaellusajan tekstiilejä Oulun Kaakkurista)

Tohtorikoulutettava Heli Etu-Sihvola, prof. Hervé Bocherens, tohtorikoulutettava Aleksis Karme, dosentti Kristiina Mannermaa, PhD Yuichi I. Naito, tohtori Elina Sahlstedt, tohtori Kati Salo, tohtori Heikki Suhonen, prof. Jussi-Pekka Taavitsainen, tohtori Laura Arppe: What bones may tell? A multidisciplinary research on Late Iron Age Luistari cemetery in Finland (Elämänhistoriat Hampaissa-projekti)

Abstraktit

SESSIO I: Vanhempi rautakausi  Ihmisiä, yhteisöjä ja teknologiaa

9.30-10.00 Tohtorikoulutettava Minerva Piha, Turun yliopisto: Sanoja rautakaudelta. Saamen germaaniset lainasanat menneisyyden heijastajina

Kielissä on runsaasti eri ikäisiä sanoja, niin uusia kuin vuosituhansien takaa periytyneitä. Historiallisen kielitieteen menetelmin on mahdollista saada tietoa siitä, milloin ja miten sanat ovat tulleet kieleen. Erityisesti muista kielistä lainatut sanat kertovat eri kieltä puhuneiden väestöryhmien kontakteista ja kulttuuri-ilmiöistä, joita ryhmät ovat välittäneet toisilleen.

Esitelmässäni selvitän, millaisia ovat lainasanatutkimuksen näkökulmasta olleet saamenkielisen väestön yhteydet germaanisia kielimuotoja puhuneeseen väestöön varhaisella rautakaudella (n. 500 eaa.–500 jaa.). Sivuan myös arkeologisen tutkimuksen tuloksia suhteessa lainasana-aineistosta saamaani tietoon. Yhteyksien laadusta saadaan tietoa analysoimalla lainasana-aineiston sanojen aihepiirejä. Germaanista saameen on lainautunut runsaasti luonnonilmiöitä, maastoa ja vaatteita kuvaavaa sanastoa, jotka antavat tietoa kontaktien maantieteellisistä alueista ja jopa vuodenajoista, jolloin yhteydet ovat olleet kiihkeimmillään. Erityisen kiinnostava piirre germaanien ja saamenkielisen väestön yhteyksissä on kauppaan liittyvän sanaston puute; työhön liittyvää sanastoa sen sijaan on paljon. Millaisia ovat olleet yhteydet, jotka eivät perustu kaupankäyntiin vaan työntekoon?

Aihepiirien lisäksi rautakauden maailmaa avaavat aineiston yksittäiset sanat, jotka kertovat kulttuurivaikutteiden leviämisestä. Saamen germaanisessa lainasanastossa on merkittäviä kulttuurisanoja, kuten ruovdi ’rauta’ ja vierca ’pässi’. Sanastontutkimuksen perusteella näyttää siltä, että germaanit ovat tutustuttaneet saamenkielisen väestön uutuusmetalli raudan lisäksi karjanhoitoon. Arkeologian tutkimustulokset kuitenkin eroavat sanastontutkimuksellisista: ovatko rautaesineet todella kulkeutuneet saamea puhuneelle väestölle germaanien kautta, vai paljastaako arkeologian ja kielitieteen yhdistäminen välähdyksen rautakautisesta kontaktiverkosta?


10.00-10.30 Tohtorikoulutettava Mirva Pääkkönen, Turun yliopisto: Pohjoisen Fennoskandian ruokakulttuuri varhaisella metallikaudella keramiikka‐astioihin imeytyneiden orgaanisten jäänteiden avulla nähtynä

Varhaisella metallikaudella (1800 eKr.–0 jKr.) pohjoisen Fennoskandian kulttuurimaisema eriytyi maanviljelyksen ja eläintenhoidon yleistyessä Pohjois-Norjan rannikkoalueilla. Samaan aikaan myös rannikon asukkaiden kontaktit eteläiseen Skandinaviaan yleistyivät. Sisämaan yhteisöt kuitenkin jatkoivat metsästys-keräilyä ja kontaktit idän suuntaan yleistyivät. Tämän eriytymisen on uskottu muodostavan sosioekonomisen pohjan myöhemmin tapahtuvalle väestön jakautumiselle saamelaisiksi ja viikingeiksi.

Tässä esitelmässä keskitytään pohjoisen alueen ruokakulttuuriin tutkimalla keramiikka-astioihin imeytyneitä lipidejä pohjoisnorjalaisista Risvik-, Kjelmøy- ja IT-keramiikka-astioista sekä pohjoissuomalaisista Sär 2 -tyylin keramiikka-astioista. Tutkimalla arkeologisten keramiikka-astioiden seinämiin imeytyneitä orgaanisia jäännöksiä isotooppimenetelmiä ja yhdistekohtaisia biomarkkereita käyttäen voidaan selvittää, mitä hyödykkeitä astioissa on valmistettu tai säilytetty.


10.30-11.00 Tohtorikoulutettava Jussi Moisio, Turun yliopisto: Heterarkia ja yhteisöjen itseorganisoituminen roomalaisajan Suomessa

Perinteisesti suomalaisessa arkeologiassa yhteisöjen hierarkiaa ja kehitystä on tarkasteltu hauta-antimien avulla ja roomalaisajan löytöaineiston perusteella on oletettu, että Ruotsista suuntautuneessa siirtolaisuudessa painottui päällikköjohtoiset soturiryhmät, jotka verottivat paikallisväestöä ja muodostivat yhteisössään muita korkeamman statusryhmän. Näkemys tukeutuu pohjimmiltaan vanhaan oletukseen yhteisöjen rakenteiden kehittymisestä yksinkertaisesta kohti monimutkaisempaa, jossa hierarkia sekä sosiaaliset roolit muodostuvat vertikaalisesti ja ovat pysyviä yhteiskunnallisia rakenteita.

Deterministisen kehityskulun vastakohtana muutoksia voidaan tarkastella myös epälineaaristen teorioiden kautta. Näissä kontingenssin rooli korostuu ja vertikaalisten suhteiden lisäksi tarkastellaan myös yksilöiden ja yhteisöjen välisiä horisontaalisia suhteita. Heterarkkisissa malleissa osapuolten väliset arvosuhteet voivat vaihdella toisiinsa nähden vapaasti ja ne voivat rakentua usealla eri tavalla. Yhteisön sisäisen itseorganisoitumisen kautta voi kehittyä myös hierarkioita, mutta ne voivat olla yhtä hyvin tilapäisiä kuin pysyviä rakenteita. Esimerkkinä tällaisesta horisontaalisista ja vertikaalisista suhteista voi pitää roomalaisajan germaaniyhteisöjen valtarakenteita, joissa hallitsijoiden rooli oli hyvin rajoittunut ja sotapäälliköiksi valittujen status oli tilapäinen sekä riippuvainen heidän menestyksestään.

Heterarkian kautta tarkasteltuna Suomen rannikkoalueen germaanikalmistojen esinemäärät voidaan tulkita siten, että vanhemman roomalaisajan siirtolaisyhteisöjen valtarakenteet ovat jakautuneet paljon päällikköjohtoisuutta laajemmalle pohjalle. Tähän liittyy myös kalmistoista löytyneet ja germaanisissa traditioissa epätyypilliset rannekorut, jotka on tulkittu merkeiksi siirtolais- ja paikallisväestön välisistä seka-avioliitoista. Tällaisessa integroitumisessa horisontaalisten suhteiden merkitys on kuitenkin voinut olla merkittävämpää kuin perinteisissä hierarkiaa korostavissa malleissa on ymmärretty ja tätä tarkastelemalla yhteisöjen kehityksestä voidaan saada aikaisempaa monipuolisempi kuva.


11.00-11.30 FM Joni Karjalainen, Oulun yliopisto: Varhaisrautakauden kivilaatikkouunit – raudanvalmistusta kokeellisen arkeologian näkökulmasta

Suomen alueella valmistettiin rautaa varhaisrautakaudella käyttäen laakeista kivistä rakennettuja raudanpelkistysuuneja, jollaisia on löydetty kuusi kappaletta Pohjois- ja Itä-Suomesta ja ne ajoittuvat ajanjaksolle 400 eaa. – 600 jaa. Samanlaisia kivilaatikkouuneja on löydetty myös muutamia kymmeniä kappaleita Venäjän Karjalasta. Näitä rakennelmia on tutkittu suhteellisen vähän ja varsinkaan niiden käyttöön ei ole keskitytty aikaisemmin. Pro gradu-tutkielmassani keskityin sekä kivilaatikkouunien arkeologisiin jäänteisiin että niiden tutkimiseen kokeellisen arkeologian kautta.

Kierikkikeskuksen kivikauden kylässä suoritettiin kolme raudanvalmistuskoetta modernilla kivilaatikkouunilla kesällä 2014 osana kokeellisen arkeologian konferenssia ja OpenArch-projektia. Pelkistysuuni suunniteltiin arkeologisten esimerkkien pohjalta ja tavoitteena oli tutkia millä tavalla ennallistus toimi käytettäessä ja millaisia jälkiä prosessi tuotti. Muuttujana kokeissa käytettiin malmin sijoittamista uunin sisällä pelkistyksen aikana. Lisäksi pelkistysuuni jätettiin kokeiden jälkeen paikoilleen ja sen luonnollista hajoamista seurattiin kahden vuoden ajan. Kokeissa saatuja tuloksia verrattiin arkeologiseen aineistoon.

Kaikissa pelkistyskokeissa saatiin valmistettua rautaa vaihtelevin menestyksin ja viimeisessä pelkistyksessä kuonaa saatiin juoksutettua ulos uunista onnistuneesti. Kokeiden kautta opittiin kuonan sijoittamisen tärkeys uunin sisällä ja uunin tuhoutumisesta tehtiin monia havaintoja, jotka ainakin päällisin puolin vastaavat arkeologisessa aineistossa esiintyviä ilmiöitä. Modernin ja arkeologisten kivilaatikkouunien välillä oli myös eroja, jotka johtivat erilaisiin tulkintoihin lähtökohtiin verrattuna.

SESSIO II Keskinen ja nuorempi rautakausi  Ympäristön, asuinpaikkojen ja hautojen kertomaa

12.30-13.00 Dosentti Markku Oinonen, Helsingin yliopisto: 540-luvun aerosolipilvi romahdutti perustuotannon

(SA CARATE ja SA QUANOMAL -hankkeiden puolesta) Helsingin yliopiston Luonnontieteellinen keskusmuseo ja Luonnonvarakeskuksen kaksi Suomen Akatemian tukemaa konsortiohanketta (SA CARATE 2011-2015 ja SA QUANOMAL 2015-2019) ovat tuottaneet uutta tutkimustietoa Lapin männyn 7600 vuotta pitkästä puulustosarjasta. Eräänä tutkimusaiheena on ollut historiallisissa dokumenteissa mainittu ja todennäköisesti vulkaaninen 536AD ”mysteeripilvi”, joka on liitetty myös saagoissa mainittuun kolmen vuoden kylmään jaksoon. Puulustosarjoissa havaitaan kasvun hidastuminen etenkin 540-luvulla kautta koko pohjoisen pallonpuoliskon. Hankkeemme ovat tuottaneet hiilen stabiili-isotooppisarjoja viidestä Lapin männystä yli tuon ajanjakson. Isotooppisignaali romahtaa 540 luvulla kaikissa järvenrantapuissa. Havainto on yhtäpitävä aerosolipilven aiheuttaman valon määrän vähenemisen kanssa, mikä on taas suoraan yhteydessä yhteyttämisen määrään ja sitä kautta perustuotantoon. Arvio perustuotannon vähenemisestä antaa mahdollisuuden pohtia ilmiön vaikutuksia ihmisen toiminnan muutoksiin. 540-luvun ”Fimbulvinter” osuu mielenkiintoisesti mm. keskelle Levänluhdan lähdehaudasta löydettyjen yksilöiden aikakautta ja ihmisluiden radiohiili- ja isotooppimääritysten antamia dieettiaikasarjoja voidaan tarkastella tätä taustaa vasten.


13.00-13.30 FM Ninni Närväinen: Vesistöjen pohjasedimenttitutkimukset rautakautisen asutuksen indikaattoreina

Rautakautisen asutuksen jälkien löytäminen tavanomaisen inventoinnin yhteydessä on haasteellista. Etenkin sisämaan rautakautinen asutus on suosinut heterogeenisia ympäristöjä ja sen paikantamiseksi tarvitaan useita menetelmiä. Tässä työssä esitellään erilaisia vesistöistä löydettäviä, rautakautisesta ihmistoiminnasta kertovia merkkejä ja niiden tulkintaa. Vesistöjen pohjasedimenttejä voidaan parhaiten hyödyntää maankäyttöön ja elinkeinoihin liittyvien jälkien havainnoinnissa. Useissa paleoekologisissa tutkimuksissa on todettu rautakautista viljelyä alueilta, joista ei arkeologisissa inventoinneissa ole löydetty mitään asutukseen viittaavaa. Voidaanko kartta-analyysia, pohjasedimenttitutkimuksia ja arkeologisia löytötietoja yhdistämällä päästä ennestään tuntemattoman rautakautisen asutuksen jäljille?


13.30-14.00 Dosentti (TY), akatemiatutkija (LUKE) Auli Bläuer: Kotieläimet rautakauden luuaineistoissa

Suomessa oli kasvatettu kotieläimiä jo pitkään ennen rautakauden alkua, mutta rautakauden kuluessa karjaeläimet yleistyvät luuaineistossa. Rautakauden lopulla Suomessa kasvatettiin ainakin nautoja, hevosia, sikoja, lampaita, vuohia, koiria ja kanoja. Kissojen esiintyminen rautakaudella on vielä epävarmaa radiohiiliajoitusten puuttuessa. Kotieläinten tutkijan hyödynnettävänä on erilaisia luuaineistoja, jotka ovat peräisin asuinpaikoilta, erilaisista kalmistoista tai uhrikohteilta sekä kohteilta, joiden luonnetta on haasteellista määrittää. Osa luista on kotitalousjätettä tunkioilta, osa päätynyt maahan rituaalisessa tarkoituksessa. Tässä esitelmässä tarkastellaan kotieläimiä rautakaudella sekä niiden tutkimukseen tarjolla olevia lähteitä.


14.00-14.30 Tohtori Sonja Hukantaival, dosentti Auli Bläuer Turun yliopisto: Kotipiirin rituaaleja rautakaudella – eli mitä tapahtui lampaille Raision Mullissa

Kun Turun yliopiston arkeologian oppiaine 1990-luvulla tutki Raision Mullin myöhäisrautakautista asuinpaikkaa, siellä havaittiin ”kokonainen” lampaan luuranko, joka oli haudattu erään rakennuksen seinän alle. Valitessaan luuaineistoa muinaisDNA-projektiin, Auli Bläuer huomasi asuinpaikan luuaineistossa muitakin erikoisia seikkoja. Näyttääkin siltä, että paikalla on usean sadan vuoden ajan käsitelty erityisesti lampaita rituaalisesti. Tässä esitelmässä esitellään Raision Mullin eläinluuaineiston uusinta-analyysin ja -tulkinnan tulokset.


15.00-15.30 Tohtorikoulutettava Ville Hakamäki, Oulun yliopisto: Myöhäisrautakautiset haudat Sisä- ja Pohjois-Suomessa: tutkimukseen liittyviä ongelmia ja mahdollisuuksia

Sisä- ja Pohjois-Suomesta tunnetaan joukko myöhäiselle rautakaudelle ajoittuvia ja arkeologisesti varsin vaikeasti havainnoitavia hautalöytöjä. Nämä pääosin vierasta alkuperää olevilla esineillä varustetut ja eteläisille alueille ominaisia hautauskäytäntöjä näennäisesti noudattelevat kohteet on useimmiten tulkittu merkeiksi alueen ulkopuolisesta hyödyntämisestä, mikä puolestaan on jättänyt aineistosta varsin yksipuolisen kuvan. Viime vuosina suosiotaan nostanut metallinilmaisinharrastus sekä hautoihin kohdistunut arkeologinen mielenkiinto ovat kuitenkin lisänneet kohteiden määrää ja mahdollistaneet aineiston tarkastelun myös muista näkökulmista. Nykytiedon valossa esimerkiksi hautojen liittäminen sisämaassa ja Pohjois-Suomessa rautakauden lopulla eläneeseen paikallisväestöön vaikuttaa entistä varteenotettavammalta tulkintalinjalta, sillä aineiston määrän voidaan arvioida olevan selvästi aikaisemmin oletettua suurempi. Lisäksi valtaosa kohteista sijoittuu vedenjakaja-alueille, jotka maantieteellisten yhteyksiensä puolesta ovat mahdollistaneet kulttuurivaikutteiden ja materiaalin siirtymisen sisämaan metsästäjäkeräilijöiden pariin. Toisaalta aineistoa voidaan heijastella myös Ruotsin ja Norjan sisämaa-alueilta tunnettuihin erämaahautoihin sekä Suomessa varhaismetallikaudelta myöhäiselle rautakaudelle jatkuneeseen sisämaan röykkiöhautausperinteeseen.


15.30-16.00 Tohtorikoulutettava Tuija Kirkinen HY: Eläinten karvat ja turkikset arkeologisissa konteksteissa

Eläinten karvat ja turkikset ovat pääasiassa keratiinia, joka altistuu maaperässä useille hajottaville ja kuluttaville tekijöille. Tästä huolimatta turkisten ja nahkojen jäänteitä on säilynyt Suomessa jopa kivikaudelta lähtien, joskin pääosa materiaalista on peräisin rautakaudelta tai sitä nuoremmilta ajoilta. Tässä esityksessä tavoitteenani on kertoa tutkimistani rautakautisista turkisaineistoista ja erityisesti tuoda esille arkeologisia konteksteja, joissa karvojen mahdolliseen olemassaoloon kannattaa varautua esim. maanäytteen otolla.


16.00-16.30 KteO, tekstiilikonservaattori Maikki Karisto & käsityömestari Mervi Pasanen: Lautanauhoja Ravattulan Ristimäen tekstiililöydöissä

Esitelmässä käsitellään lautanauhatekniikalla kudottujen nauhalöytöjen kudontatekniikoiden analysointia ja kuvioiden muodostumista. Tutkimuskohteena on Kaarinan Ravattulan Ristimäestä vuonna 2015 kaivettujen hautojen 1, 8 ja 15 tekstiililöytöjen kolme nauhafragmenttia. Ne ovat hyvin huonokuntoisia. Siksi nauhojen tutkimisen edellytyksenä on kudontatekniikan perusteellinen tunteminen. Esitelmän aluksi tekniikkaa esitellään lyhyesti ja näytetään, miten nauha muodostuu. Tuodaan esille työtavalle tyypillisiä piirteitä ja kerrotaan muun muassa, miten Suomen myöhäisrautakaudelle tyypilliset 4-lankainen ja 2-lankainen lautanauhatekniikka voidaan tunnistaa ja erottaa toisistaan.

Seuraavaksi kerrotaan Ravattulan Ristimäen edellä mainittujen nauhafragmenttien kokeellisesta tutkimuksesta. Ensin nauhoja tutkittiin stereomikroskoopilla sekä nauhoista otetuista valokuvista. Tämän perusteella hahmotettiin todennäköisiä kuvioita, arvioitiin kudontatekniikkaa ja kutomiseen käytettyjen lautojen lukumäärää sekä piirrettiin alustavia luonnoksia nauhojen rakenteesta. Koska nauhat ovat hyvin fragmentaarisia, oli kudontaohjeiden luominen tulkinnanvaraista. Tulkinta perustui kuitenkin tarkasti kudontatekniikan lainalaisuuksiin.

Näytenauhojen loimet luotiin piirrettyjen kudontaohjeiden mukaan. Loimiin käytettiin nauhafragmenttien lankojen paksuutta vastaavia lankoja. Kudotuista näytenauhoista ja originaaleista otettuja valokuvia verrattiin keskenään tietokoneen näytöllä. Yksityiskohtien tarkistamista varten kudottiin lisäksi paksummasta langasta näytteitä, joiden avulla nauhan rakenne näkyi selvemmin ja esimerkiksi samaan lautaan pujotetut langat pystyi erottamaan toisistaan varmemmin kuin huonosti säilyneissä originaaleissa. Kaikkia nauhoja verrattiin aiemmin tutkittujen lautanauhalöytöjen yksityiskohtiin.


16.30-17.00 Dosentti Aleksandr Saksa, Venäjän tiedeakatemia: Karjalaiset korut Novgorodissa – löytöalueet kaupungissa ja lähtöalueet Karjalassa

Esitelmässä esitellään Novgorodista tehtyjä korulöytöjä, uusinta hauta- ja korututkimusta sekä luodaan katsaus alueen kronologiaan ja suhteisiin.

 
rautakautta-yli-rajojen

Mainokset